sunnuntai 15. helmikuuta 2009

Möllitokoilua

Käytiin Ringon kanssa viime sunnuntaina Citymarketin parkkihallissa möllitokossa. Ihan ranttaliksihan se meni kun ite en oo koiraa treenannu mut oli kyllä tosi hyvää harjoitusta että uskaltaisin ottaa kisat taas tavoitteeks.

Osallistuttiin siis avoimeen luokkaan mut en uskaltanu mennä piiloon paikkamakuussa vaan jäin kehän ulkopuolelle tarkkailemaan että saisin koiran varmasti kestämään ja itselle luottamusta. Loistavastihan se siellä makas ei välittänyt yhtään viereisistä koirista. Jes! :)

Yksilösuorituksissa Ringolla oli keskittyminen ihan kadoksissa, piti piippailla ja tarkkailla yleisöä ja tehdä liikkeet sit vähän siinä sivussa. Posiitiivista oli että Ringo osas itse korjata perusasentojaan pysähdyksissä, luoksetulo oli aivan mahtava ja koira pysähty ku salaman iskusta sekä nouto oli tosi vauhdikas. Siinä tosin piti haukkua mennen ja tullen, mutta mieluummin vähän rauhottelen sitä myöhemmin kun yrittäisin saada vauhtia lisää..

Kaiken kaikkiaan hyvä suoritus Ringolta vaikkei huipputuloksia tullutkaan. Tiedän taas näin tauon jälkeen mistä lähteä treenaamaa. Positiivista palautetta sain tuomarilta kun hän kehuin miun rauhallista asennetta koiran ohjaamiseen, tuntu hyvälle :)

Kiitos Susku kun käskit kisaamaan! :D

tiistai 6. tammikuuta 2009

Ruokaongelmia..

Huono minä, huono minä... eipä tässä mitään suurta oo tapahtunut mut ois sitä voinu vähän yleisiä kuulumisia kirjotella useemmin :) Ringon kanssa ollaan keskitytty nyt löytämään sopivaa ruokavaliota ku tuntuu että oireita virtsatietulehdukseen näkyy koko ajan. oonko sit vaan vainoharhanen vai miten mut kuitenkin tällä hetkellä kokeillaan vähän naturellia. Eli ruokavalio koostuu tällä hetkellä raaoista luista, kanansiivistä ja kauloista, yrjölän puurosta ja kasviksista. Jospa tällä saataisiin oireet häviämään ni sit uskaltais kokeilla vähän muutakin. Tosi turhauttavaa ollu ku toisella maha kipee ja oksentelee ja läähättää ja millon mitäkin eikä oikein tiiä mitä vois tehä tai kokeilla. mut katotaan nyt näillä vähän eteenpäin. :)
Joulu ja uudenvuoden vaihde meni rauhallisesti, raketteja Ringo ei paljon pelänny. Sisällä ollessaan toimi hyvin ja kaikki ookoo, ulos ei suostunut lähtemään ennen kuin yöllä rakettien hiljettyä.
Seuraavaksi Ringolla on kalenterissa Lahden näyttely 18.päivä (??) jonne Ringo matkaa Suskun kanssa. Tulokset kerrotaan sitten. :)